Ja vähän iloisempaa asiaa joulujuhla lookkia!

Tämä tarina heräsi tunteista jotka heräsivät, kun ystäväni on kertonut tuntemistaan nuorista jotka hakevat vanhemmiltaan hyväksyntää erilaisuuteen, tuli jostakin syystä aika surullinen;

Hyvästi Rakas Lapseni!

Sinua lapseni kohdussani kannoin ja sinut maailmalle annoin. Sinut rakastaen kasvatin ja sinulle eväät elämälle annoin. Suurin odotuksin sinut vapauteen saatoin ja äidin tehtävän näin juurilleni kaadoin.

Mitä sinulle toivoin, toivoin rakkautta, tasapainoisuutta, onnea ja lapsia. En suostunut ymmärtämään, että rakkautesi kohde olikin samaa sukupuolta, en suostunut ymmärtämään, että minusta ei tule isoäitiä.

Sinä etsit itseäsi, etsit oikeutta olla oma itsesi ja hyväksyntää rakkailtasi. Me emme sinua hyväksyneet, nyt ymmärrän, teimme sen itsemme vuoksi. Emme hyväksyneet omaa rakkaintamme vaan annoimme periksi vuoksi muiden. Emme antaneet sinun rakastaa niin kuin sinä tunsit, haavoitimme sinua niin, että periksi elämälle annoit.

Nyt ymmärrän ja rakastan sinua lapseni jota kohdussani kannoin ja jonka maailmalle annoin. Hyväksyn!

Hyvästi rakas lapseni , sinut maailmalle annan.

Tässä tulee kuvattua sisimpiä tuntoja ja ystäväni käänsi tämän myös englanniksi;

Uskon ihmisyyteen,

uskon Jumaluuteen jonka löydät sisältäsi,

uskon rakkauteen,

uskon lapsen viattomuuteen,

uskon rauhaan ja hyvyyteen, mutta uskonko uskontoihin?

En usko.

Maapallollamme soditaan,

tapetaan, tuomitaan, hylätään, kidutetaan,

sitäkö haluan?

En toivoisi yhdenkään isän, pojan tai puolison kuolevan uskonnon vuoksi.

En toivoisi yhdenkään äidin, tyttären tai vaimon kidutettavan, raiskattavan uskonnon vuoksi.

Rakas maapallomme olisi parempi paikka jos uskontoja ei olisi.

Ihminen on älykkäin olento maapallolla,

ihminen jolla on kyky rakastaa, rakentaa, luoda ja unelmoida.

Siis miksemme tee sitä?

Me sodimme, tapamme ja vihaamme.

Kaikki tämä vain vuoksi uskontojen.

Rakkaat isät, äidit, pojat, tyttäret

se löytäkää, sisäinen Jumaluutenne löytäkää,

rakkauttanne levittäkää, niin maapallomme paremmaksi paikaksi muuttuu,

uskonnot häviää

 ja Jumaluus muuttuu!

****

I believe in humanity

I believe in godliness you’ll find inside

I believe in love

I believe in innocence of a child

I believe in peace and goodness, but do I believe in religions?

No, I don’t.

Our world in war,

people getting killed, judged, abandoned and tortured,

is that what I want?

I wouldn’t wish any father, son or husband to die for the religion.

I wouldn’t wish any mother, daughter or wife to be tortured and raped in the name of religion.

Our beloved world would be better place if there would be no religions.

Human being, the most intelligent one on this world

Human being, capable for loving, building, creating and dreaming.

Why then we don’t do so?

We go to war, we kill, we hate

All this because of religions.

Dear fathers, mothers, sons, daughters,

go and find the godliness inside,

spread this love and change the world into a better place,

the religions will disappear

and the godliness will change!

Tuija Vuorinen, 27.11.2013

English translation: Minna Savolainen

Tämän kirjoitin ystävälleni;

Rakas ystävä,

Suuri suru valtaa mieleni, en löydä sanoja. En voi sanoa, kyllä se siitä, kyllä sinä vielä paranet.

Kuinka sinua lohduttaisin kun itsekin olen täysin lamaantunut.

Toivon, että seuraava toisi sinulle edes vähän lohtua, olet minulle todella rakas ja tulevaisuus ilman

ystävyyttäsi tuntuu mahdottomalta. Olet ihana nainen, kaunis ja hyvä ihminen, olet tuonut iloa perheesi lisäksi monelle ystävällesi. Tiedän että saat sisäisen rauhan ja muistat elämääsi siitä kaikesta hyvästä minkä olet saanut. Kuten useasti olemme keskustelleet, kun on vakavasti sairas, vain toinen samassa tilanteessa oleva voi ymmärtää ne sekavat tunteet jotka vellovat sisälläsi, ja vain sellainen ystävä voi olla tarpeeksi rehellinen tässä tilanteessa. Nyt on tapahtunut se pahin mitä pelkäsimme, mutta rakas ystävä sinä kestät sen niin kuin minäkin, kun minun aikani koittaa. Ihminen valmistautuu omaan kohtaloonsa jolle emme voi mitään. Itse käyn mielessäni niitä useita keskusteluja joita olemme käyneet, olen saanut sinulta paljon voimia jaksaa tämän sairauden kanssa. Toivon, että itse olen pystynyt antamaan edes murto-osan sitä samaa sinulle.

Tiedät että kuljen vierelläsi loppuun saakka ja toivon että vielä usein saamme nauttia tästä hetkestä.

Rakas ystäväsi Tuija

Olin päiväkuntoutuksessa, siellä meille jaettiin kivi, ja terapeutti esitti kysymyksiä esim. millainen sinun kivesi on jne. ja pyysi kirjoittamaan vastaukset paperille.
Vastauksista tuli tällainen runo:

"Kiveni on kaunis soikea ja suklaanruskea, kolmion muotoinen ja ihanan kuultoinen.
Kiveni haluaisi olla sydän puhtoinen, meren laineilla tai taivaan äärettömyydessä.
Lapsista, vanhuksista, luonnosta, eläimistä ja ihanasta elämästä kiveni pitää.
Taivaan äärettömyyttä, elämän arvaamattomuutta ja ihmisten rakkautta, kiveni halajaa.
Rauhaa ja tasapainoisuuttta, elämän rikkautta ja ääretöntä luovuutta, kiveni uneksii.
Valoisaa tulevaisuutta, paljon rakkautta ja loputonta ihanuutta, kiveni toivoo.
Tasapainon ihanuus ja rakkaiden läheisyys on tärkeintä elämässä.
Sinä olit juuri minua varten, pieni ja kaunis, sileä ja puhtoinen ja niin ihanainen.
Siksi sinut valitsin."

Kirjoitin tämän kun dg on 1 viikko

Musta harso laskeutuu päälleni mistä löydän valon? Löydänkö sen lenkillä ystävän kanssa, työkaverin viestistä, lapseni onnistumisesta. Minun on löydettävä se, vielä kuuluu ilo ja nauru elämääni, vai kuuluuko? Veikö sairauteni sen. En anna, haluan ilon, haluan naurun. Haluan olla minä, en sairauteni luoma persoona!




Kirjoitin tämän kun dg on kulunut 1,5 vuotta

Arjen tarina;

Istun autossa sairaalan parkkipaikalla, katselen ohi ajavia autoja kyyneleet silmissä ja kertailen

mielessäni lääkärin sanoja. Kyllä se on totta, sinulla on Parkinson! Otan puhelimen käteeni ja

soitan työpaikalleni, että olen loppupäivän poissa. En muista ajaneeni kotiin, mutta kohta käsitän

makaavani kodissamme lattialla itkien, että elämäni on loppu, en nähnyt mitään muuta vaihtoehtoa.

Tästä on tänään aikaa melkein tasan 1,5 vuotta ja olen elossa taas, en siis enää se täydellinen uranainen vaan sairas eläkeläinen, mutta elossa. Kun ajattelen 1,5 vuotta taaksepäin, menetin terveyteni, jouduin luopumaan työstäni ja ennen kaikkea ihanista työkavereista ja ympäristöstä jossa olin viettänyt viimeiset 39 vuotta. Tämä kaikki on suuri asia kenelle tahansa ja mietin, että minulla on kaksi vaihtoehtoa; jäädä sänkyyn makaamaan tai opetella elämään hetkessä. Päätin valita viimeisen ja

opettelen sitä joka päivä ”elä hetkessä” se on mottoni.

Mitä sitten jos aamulla vaatteiden päälle pukeminen on hidasta ja vaikeaa, aika on suhteellista.

Mitä sitten jos kotityöt vievät enemmän aikaa, niistä selvitään vielä kuitenkin.

Mitä sitten jos vähän vapisen joskus, se on vielä ohimenevää ja huomisesta ei tiedä kukaan.

Kun sairastut vakavasti, tulee sinun vahvistaa itsetuntoasi ja keskittyä siihen mihin vielä pystyt.

Mene mukaan vertaistukiryhmään, itse olen saanut sieltä monta ystävää ja iloa arkeen erilaisen tekemisen muodossa. Vertaisryhmässä voit myös olla oma itsesi muiden samanlaisten joukossa.

Mutta älä hylkää vanhoja ystäviä ja harrastuksia, minä harrastan liikuntaa vanhaan tahtiin ja liikunta on jokaiselle meistä tarpeen, tietenkin ottaen huomioon nykyisen tilasi.

Etsi myös uusia harrastuksia joita pystyt nyt tekemään kun et ole työssä, minä olen esimerkiksi löytänyt, laulun, runouden ja valokuvauksen.

Iloitse jokaisesta päivästä jotka saat elää, älä häpeä sairauttasi vaan ole avoin. Olen itse huomannut että avoimuus kannattaa, silloin ei tarvitse stressata koska joku huomaa että olet jotenkin erilainen kuin ennen.

Itse voin vain puhua Parkinsonista, mutta olen huomannut että sairaus tuo paljon uusia asioita joita joudut opettelemaan. Lääkitys ja oikea ruokavalio ja liikunta, sen lisäksi kannattaa ottaa selvää kuntoutus mahdollisuuksista jne.

 Maailmani on muuttunut; ennen keskustelin ”asiantuntevasti” osakekurssista ja osingosta ja bonuksista. Tänä päivänä keskustelen enemmän lääkityksestä, sairauden etenemisestä ja saanko lääkäriajan vai en. Tässä elämässä on monta eri tasoa, vähättelemättä yhtäkään

tämä kaikki kuuluu elämään.

Kun nämä eri tasot kohtaavat annamme toisillemme jotakin mitä ei rahalla saa, tämän sain itse kokea

omissa läksiäisissä työpaikallani. Työkaverini ja työnantajani antoivat minulle läksiäiset, joita en koskaan unohda, ja minä annoin heille toivoa tulevaisuuteen, näyttämällä, ettei elämä lopu vaikka sairastuu vakavasti!

Kukaan meistä ei tiedä huomisesta joten haluan myös teille kaikille jättää ajatuksiinne viestin

jonka jätin kaikille työkavereille:

Elämässä on vain yksi tärkeä hetki, se on tässä ja nyt.

Halauksin Tuija